Niin Suomen, Ruotsin kuin Norjan arktista aluetta myydään matkailussa muun muassa arktisen eksotiikan, rauhan, porojen ja luonnon avulla. Olemme ikään kuin viimeinen erämaa ja rauhan tyyssija. Ihmisillä on jopa omien maittemme eteläosissa käsitys, että täällä ei ole mitään muuta kuin villiä luontoa, poroja ja kyliä. Pohjoinen on ikään kuin periferia, jossa voi käydä lomalla hakemassa eksotiikkaa. Tai sitten täältä haetaan raaka-aineita keskuksiin, eli etelään – tarkoitti se sitten pääkaupunkia tai muuta maailmaa.
EU-tasolla alueesta puhutaan ikään kuin täällä ei asuisi ketään. Paikalliset yhteisöt ovat kyllä korulauseissa mukana, mutta pääosin keskustelu keskittyy luonnonresursseihin ja puolustukseen. Tästä kirjoitti loistavasti myös Lapin Kansan toimittaja Niina Niemelä kolumnissaan 17.9.2026.
Kun katson pohjoisen tulevaisuutta alueen sisältä, näen arktisen alueen tällä hetkellä globaalin muutoksen laboratoriona, jonka muutoksia me paikalliset asukkaat seuraamme enimmäkseen sivusta. Olemme globaalien kehityskulkujen polttopisteessä. Täällä puhaltavat maailman muutosten tuulet, emmekä hämmennyksessä useinkaan ehdi edes miettiä, mitä tämä kaikki tarkoittaa.
Yhtäkkiä emme olekaan se periferia, vaan olemme myrskyn silmässä.
Tästä kertovat tekoälykehityksen mukanaan tuomat datakeskukset (tai tässä kohtaa ainakin puheet niistä), keskustelut kriittisistä mineraaleista ja kaivoksista, vihreän siirtymän hankkeet kuten tuulivoima, ilmastonmuutos, matkailun kasvu sekä Nato ja puolustusyhteistyö. Kaikki ovat kytkeytyneitä globaaleihin muutosajureihin: teknologian kehitykseen, geopoliittisiin muutoksiin, ilmastonmuutokseen ja ikuista talouskasvua hakevaan talouteemme.
Näemme käytännössä arjessamme, miten fyysinen ympäristö, yhteisöt ja perinteiset elinkeinot muuttuvat ja tulevat muuttumaan silmiemme edessä, globaalien muutosajureiden laboratoriossa.
Olemmeko edes pysähtyneet pohtimaan, miten tämä kaikki systeemisesti muuttaa fyysistä tilaamme? Toisin sanoen: miten kaikki edellä mainittu yhdessä muuttaa aluetta, sen yhteisöjä, luontoa ja hyvinvointia?
Olemmeko kysyneet, mitä edes haluamme?
On totta, että investoinnit tuovat työtä ja toimeentuloa, osa enemmän, osa vähemmän. Sitä ei ole kiistäminen. Nämä asiat edellä kaikesta tästä muutoksesta jo puhutaankin.
Mistä sen sijaan emme puhu, on se, millaisiin mahdollisiin tulevaisuuksiin olemme arktista aluetta viemässä. Elämme aikaa, jossa rakentuu merkittäviä polkuriippuvuuksia. Aiemmin tehdyt päätökset muovaavat tulevia valintamahdollisuuksiamme: ne voivat sulkea tietynlaisia tulevaisuuksia pitkäksi aikaa ja avata toisenlaisia.
Puhumme erilaisista investoinneista, puolustuksesta, matkailusta ja resurssien hyödyntämisestä siiloissa. Tulevaisuus kuitenkin rakentuu systeemisesti, kaikkien näiden osa-alueiden yhteis- ja ristikkäisvaikutuksista, joita ei ole helppo ennakoida.
Hyvä ja yhtä aikaa surullinen esimerkki systeemivaikutuksista kulttuuriin ja perinteisiin elinkeinoihin on poronhoito. Poronhoidon tila on vuosien ajan kaventunut ja laitumet pirstaloituneet muun maankäytön vuoksi. Lisäksi ilmastonmuutos tuo omat paineensa.
Millä muilla tavoin systeeminen muutos tulee muuttamaan arktista aluetta? Elintilaa, yhteisöjä, luontoa ja hyvinvoinnin edellytyksiä?
Tarvitsemme pohjoisessa kollektiivista, sektorirajat ylittävää aktivoitumista. Laajempaa keskustelua siitä, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa. Ennakoivaa suunnittelua, jossa maankäyttöä, hyvinvointia, ympäristöä ja paikalliskulttuuria tarkastellaan yhdessä tässä murroksen ajassa.
